Sahalan kartano on uudenaikainen suurtila Rautalammin kirkonkylän pohjoispuolella. Sen 1250 hehtaarin alueesta 1050 on metsämaata, 65 ha peltoa ja n. 80 ha vesialuetta. Muutama vuosi sitten tilan kiinteistöjen jätevesijärjestelmät oli päivitettävä uuden jätevesiasetuksen tultua voimaan.
ꟷ Lähdimme kartoittamaan palveluntarjoajia, joilla olisi tarjota meille sopivat puhdistamot helpolla tavalla. Meille oli tärkeää löytää jätevesijärjestelmä, joka olisi meidän tarpeisiimme riittävästi mitoitettu. Siten voimme varmistaa, että lähiluonto pysyy puhtaana, kertoo Sahalan kartanon Veli-Jussi Jalkanen.
Tehokkaan jätevedenpuhdistuksen merkitys on erityisen korostunut vesistöjen läheisyydessä sijaitsevalla luomutuotantoon keskittyneellä tilalla. Samassa pihapiirissä toimivat myös Sahala Herbs, Sahala Health, sekä Salli Systems yhtiö kalustetehtaineen, joten jätevesijärjestelmät ovat aktiivisessa käytössä.
ꟷ Avalon Nordicin ammattitaitoisella henkilökunnalla oli selkeä näkemys siitä, millaiset puhdistusjärjestelmät meille sopivat. Päädyimme hankkimaan yritykseltä kaksi erilaista panospuhdistamoa, jotka sopivat kaikkien kiinteistöjemme talousjätevesien puhdistukseen.
Nyt Sahalan kartanon keittiön sekä wc:n jätevedet puhdistaa 3-10 hengen talouksiin sopiva AVALON 10 panospuhdistamo. Suurempi AVALON 20 puhdistaa kahden omakotitalon kaikki talousjätevedet. Kummankin kiinteistön viemärit oli mahdollista yhdistää samaan puhdistamoon, sillä ne sijaitsivat tarpeeksi lähekkäin.
ꟷ Aioimme ensin asentaa järjestelmät itse, mutta totesimme lopulta, että myös asennusprojekti kannattaa tilata alan ammattilaiselta. He tietävät kokemuksen kautta, millaisia asioita projektissa tulee ottaa huomioon ja osaavat johtaa homman maaliin saakka.
Jalkanen kertoo, että päällimmäisenä mieleen jätevesiremontista Avalon Nordicin kanssa jäi sen helppous.
ꟷ Oli kätevää, että yksi toimittaja oli apuna kaikissa projektin vaiheissa. Asennus sijoittui syksyyn, mikä oli ajankohtana haastava sääolosuhteiden puolesta. Projekti saatiin kuitenkin hyvin maaliin ja järjestelmät ovat siitä lähtien toimineet erinomaisesti, Jalkanen summaa.
Kaipaako jätevesijärjestelmäsi päivittämistä? Tilaa tästä maksuton jätevesikartoitus!